Rosoinen on polku
se kulkee viertä seinämän
on helppo siltä horjahtaa
Jälkeen ensipakkasen
uskoo jään jo kestävän
se uutuuttaan vaan ääntelee
Laulaa helmen sisään simpukan
auringonlaskuun maiseman
aarteen saareen autioon
Huipulla tuuli puhaltaa
ei se voi satuttaa
anna mennä - nojaa vaan
Oi elämä on pelimies
se antaa kyllä ahertaa
kunnes viimein naurahtaa
Sen kaiken aikaa kyllä ties
mistä kenkä puristaa
ja kuka ansaan lankeaa
Joskus tasapaino pettää
jää taakan alla murtuu
saa hyiseen veteen sukeltaa
Iltaa vasten tuuli tyyntyy
toisinaan taas mieli kääntyy
kesken kaiken nukahtaa
Missä kulkee oma tie
Ja mihin se mua vie
En saata sitä aavistaa
Teenpä niin tai teenpä näin
se saattaa mennä väärinpäin
Tai joskus jopa onnistaa
Hei elämä on pelimies
se antaa kyllä ahertaa
kunnes viimein naurahtaa
Sen kaiken aikaa kyllä ties
mistä kenkä puristaa
ja kuka ansaan lankeaa
Elämä on pelimies
voit pelaa ruti köyhää
- taikka rohkeaa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti